Muotinäytöshommia

Mä joudun varmaan lykkäämään Miamin matkan tarinan kakkososaa tuonnemmaksi, kun sattui tuossa melkoisen jännittävä ja kuumottava tilanne äskettäin.... Mä teen oman "päivätyöni" lisäksi myös freelancer-keikkaa silloin tällöin. Tää mun tarina on pieni kertomus siitä, että kuinka lentokentälle todella kannattaa mennä ajoissa....

Mä sain hienon duunikeikan Norjaan stailaamaan yhtä muotinäytöstä. No varmaan herää kysymys, että miksi Suomesta pitää lennättää Norjaan asti stylisty, mutta tilanne on siis se, että olin jo aiemmin tehnyt kyseisen firman pari muotinäytöstä Suomessa, jotenka tyylit yms. oli mulle tuttuja. Näin ollen säästyi aikaa ja vaivaa, ettei tarvinnut ketään uutta henkilöä perehdyttää hommaan.

No, mä sitten sinä aamuna kun lennon oli tarjokoitus lähteä, menin lentoasemalle. Olin ajatellut, että no tuskin lauantaiaamuna kahdeksalta on mitään kovia ruuhkia ja varsinkin reittilennolle varmasti pääsee helposti. Ei muuta kun lähtöselvitys siinä automaatissa, laukku pudotukseen ja koneeseen. Näinhän sitä vois helposti kuvitella joo...

Kaikki sujui kuin valettu siihen asti, että pääsin lentoaseman autohalliin. Ei hemmetti. Pyörin ja pyörin, eikä ainoatakaan vapaata paikkaa, vaikka siinä pirun taulussa luki aivan selkein numeroin, että vapaita paikkoja oli useampia kymmeniä. Noh, viimein se paikka sitten löytyi ja ONNEKSI aika läheltä ovea. No, ei siinä sit mitään. Laukku mukaan ja juoksuksi.
Tottakai siinä sitten huomasin, kun hissillä pääsin katutasoon, että hieno homma, tää parkkihallin ovihan tulee tänne vanhaan kotimaan terminaaliin. (Jos olet käynyt lentoasemalla, niin varmaan tiedät paikan. Se on se terminaali, joka on aivan sairaan kaukana niistä kahdesta muusta terminaalista.) No ei siinä muuta kun juoksuksi. Onneksi reitti oli tuttu ja osasin kyllä sinne kakkoseen mennä ilman kyselyitä.

No, kello oli kuitenkin vielä sen verran vähän, että huokaisin helpotuksesta. Ei kiirettä, ehdin hyvin koneeseen. Tein selvityksen automaatissa ja lähdin kohti laukkuhihnaa. Kun näin sen jonon siinä laukkujen tiputuksessa, mun sydän löi pari kertaa tyhjää. Siis joka ikinen ruotsalainen turisti oli siinä jonossa niitten hemmetin suksipakettiensa kanssa! Siis uskomatonta, ENSIMÄISTÄ KERTAA MÄ JOUDUIN JONOTTAMAAN AIVAN SAIRAAN KAUAN LAUKKUHIHNALLE! WTF????? Ja oli siis lauantaiaamu ja kello kahdeksan. No siis joo, aivan, hiihtolomat, turistit jne.. kyl te tiedätte.

No, mä ehdin sit koneeseen kuitenkin. Onneks. Pieni jännitys oli kuitenkin laukun suhteen, ehtiiköhän sekin mukaan... Laukussa nyt vaan sattui olemaan kaikki mitä tarvitsin, siis meikit hiustuotteet, kammat ja siveltimet. Siis käytännössä kaikki työvälineeni.

Pääsin turvallisesti Oslon lentokentälle vain todetakseni, että mun laukku ei päässyt sinne. Selvittelin siinä sitten tiskillä laukun kohtaloa ja että koska sen mahdollisesti saisin. Onneksi Finnarilta oli tulossa parin tunnin kuluttua seuraava kone, joka toisi laukkuni. Ja kuljettaja toisi sen hotellille. Saatoin siis huokaista helpotuksesta. Ei muuta kun etsimään juna-asemaa ja kohti määränpäätä, näytöspaikkaa.

Saavuin sitten kylään aikataulussa. Vastassa oli Norjan pään vastuuhenkilö, joka vaikutti olevan hieman huolissaan tilanteestani. Olimme aikaisemmin puhelimessa sopineet, että käymme ostamassa minulle välttämättömiä tarvikkeita paikallisesta kempparista, jotta pääsen aloittamaan työni. Kempparista ostin parit meikkivoiteet, pari erilaista luomiväriä, aplikaattorin (sellainen tyynysivellin), hiuslakkaa ja pinnejä. Seuralainen tuntui olevan kummissaan, että kuinka selviäisin urakasta niin pienellä määrällä tarvikkeita. Olin laskeskellut, että oman meikkipussini sisältö riittää myös aika pitkälle. Se sentään sattui vahingossa olemaan mun käsimatkatavaroissa!!!

Saavuttuamme kongressikeskukseen, jossa illan show oli tarkoitus järjestää, minulle alkoi pikkuhiljaa valjeta, miksi nainen oli ollut niin huolissaan. Muotinäytös järjestettäisiin hallissa, joka vetää 10 000 katsojaa, onneksi illaksi odotettiin VAIN 4000 ihmistä. Siinä vaiheessa pieni nauru alkoi jo hiipiä mieleeni, ei terve. Henkilö, joka minulle keikan antoi, oli vain unohtanut kertoa minulle, minkä kokoisesta tilasuudesta oli kyse!!! Eihän siinä muu auttanut, kun paikallisilta tytöiltä haalia muutama suoristusrauta, matkafööni ja muut tarvittavat välineet ja ryhtyä hommiin.

No, mä selvisin siitä. Olosuhteet huomioon ottaen niistä malleista tuli jopa tosi hienoja. Palautekin oli hyvää. Onneksi!!! Mä opin myös jotain... Mene lentokentälle ajoissa, myös lauantaiaamuna! Ai niin, ja sellanen juttu. Siinä Elnet-hiuslakka mainoksessa, kun sillä Penelopella on sellanen upea kampaus, niin mä lyön 100€ vetoa, että sitä kampausta EI ole tehty Elnet-hiuslakalla. Se ei ole niin hyvää.... =)

-CS

PS. Mä en ikinä saanut mun laukkua, ennenkun se sitten toimitettiin mulle kotiin takas...