Hei arvaatteko mikä mua mietityttää!?!?!!! Mua kiinnostais tietää, mikä on lapsen ikäraja! Siis että kun äiti tai isi varaa omille kullannupuilleen parturointiaikaa, niin kuinka vanhaksi asti he olettavat saavansa kultahippujensa kuontalon siistimisen lasten hiustenleikkuun hinnalla????
Jos me nyt tarkastellaan tätä asiaa pikkasen laajemmin (koska mullehan ei kelpaa mikä tahansa pikkuperustelu...)... Yhteiskunta määrittää täysikäisyyden rajan 18. ikävuoteen. Tuon jälkeen jokainen on siis omillaan (ainakin melkein kaikki meistä). Kuitenkin kansaneläkelaitos on sitä mieltä, että lapsilisää ei tarvitse maksaa enää 17-vuotiaalle. Samaa taitaa tuumata bussiyhtiöt. Korjatkaa jos olen väärässä, että lastenlipun voi ostaa 16veeksi asti... vai onkohan se 15... Noh, ehkä se ei ole niin olennaista nyt tässä mun kirjoitelmassa. Sitäpaitsi mä oon nyt niin laiskalla tuulella, että koen lähes ylivoimaiseksi avata yhden uuden sivun tähän mun tietsikan ruudulle ja käydä tarkistamassa asia jonkin bussiyhtiön sivuilta...
Okei, no, mehän ollaan siis selkeässä ristiriidassa. Tässä vaiheessa kehoitan kaikkia käymään wikipediasta tarkistamassa määrityksen hakusanalle "lapsi".
Kävitkö? Hyvä. Nyt mä kysyn, pitäisikö siis lasten hiusten leikkuun ikäraja olla 18vee?
Mitäpä jos pilkotaan asia lisää... Onko sama asia viettää aikaa muutaman vuoden ikäisen pikkunassikan kanssa, kuin varhaismurkkuikäisen teinipojan? Vahvasti veikkaan, että ei... Jos sä viet seiskaluokkalaiselle poitsulle synttärilahjaksi dubloja, ni johan se nakkelee niskojaan ja pitää sua ihan naurettavana. Se kolmivuotias olis varmaan ihan innoissaan asiasta... Mä luulen että jotkut viisaat kasvatuksen ammattilaiset on saattanut jopa pilkkoa lapsuuden osiin. Sitä mä en tässä sen enempää analysoi, mutta jooooojooooo, mä tiedän!!!
Kouluikähän on lapselle mullistava ikä saavuttaa. Lapsesta tulee niinkun "iso". Tässä vaiheessa yleensä lasten ja vanhempien käsitykset siitä, kuinka "iso" lapsi oikeastaan on, poikkeaa melko vahvasti. Meinaan nyt sitä, että lapselle itselleen se on ratkaiseva askel kohti täysi-ikäisyyttä (hei, kuka EI odottaisi sitä että on täysi-ikäinenn!!!!), kun taas vanhemmille se on usein lähinnä symboolinen juttu tai sitten sydäntä ahdistava kokemus siitä, että lapsihan tosissaan itsenäistyy, eikä asialle voi mitään....
Toki ainahan se on perheen ylpeilyn aihe ja kyynelten vuodatuksien paikka ku "meidän Aapo on jo niin iso että se menee ekaluokalle tänä syksynä". Sitä sitten vatvotaan, mietitään, tutustutaan kouluun ja koulumatkaan, otetaan lomaa töistä ja tehdään henkistä työtä, jotta saatetaan meidän pikkuvaavi toiselle askeleelleen itsenäistymisen tiellä (eka askel lienee se, kun Aapo meni päiväkotiin).
Siitä huolimatta, että Aapo on jo NIIIIIN iso, että se on ekaluokalla, niin parturissa emme maksa aikuisten hintaa! Emme hitto vie maksa, eihän seitsemänvuotias ole aikuinen, EI EI EI!
Ja bussissa emme varmasti osta lippua! Varmistamme vielä ennen bussiin nousemista, että" jos bussin kuljettaja kysyy sinulta Aapo kuinka vanha sinä olet, muista vastata sedälle että 6!"
Tosiasia on kuitenkin se, että kouluikäisen hiuksissa on jo yhtä paljon leikkaamista, kuin vanhempien ihmistenkin hiuksissa... Puhumattakaan siitä, että bussissa kouluikäinen lapsi on jo liian iso istumaan äidin sylissä ja näin ollen tarvitsee oman istuimen autossa. Siitä omasta istuimesta valitettavasti täytyy tässä yhteiskunnassa maksaa.
Noniin, nyt kun te kaikki äidit olette mulle vihaisia, miettikäähän hetki tätä seuraavaa... Mun mielestä lasten hiustenleikkuun voisi olla jopa kalliimpaa kun aikuisten. Jotta lasten hiuksista saa edes hieman onnistuneet, vaatii se pitkää pinnaa, huumoria, taikatemppuja, satuja, mielikuvitusta ja erilaisia roolileikkejä. Muistaakseni kampaamokoulussa ei opetettu mitään noista. No okei, ehkä pitkää pinnaa hieman... Pointtina se, että arvostakaa sitä kampaajatätiä tai -setää, joka saa teidän murusenne hiukset leikattua, edes sen verran, että mukisematta maksatte sen hinnan, minkä kyseinen liike on hinnastoonsa määrittänyt!
Useimmissa salongeissa lapsen ikä määritetään alle 7-vuotiaaksi. Se on hyvä ikä. Eikö lapsi jo itsekin pidä itseään isona sen jälkeen?
Mun piti tässä kirjoitelmassani myös ottaa kantaa Yle:n kohuttuu dokumenttiprojektiin Kakola. Mahtava katselmus nykynuorison asenteisiin ja ajatuksiin. Tää homma vaan karkais sen verran käsistä, että päätän jättää asian puimatta. Kuitenkin lämpimästi suosittelen, että ohjelmaa katsottaisiin jokaisessa kodissa ihan koko perheen voimin. Sen voisi esittää jopa ylästeiden auditoriossa, jotta ohjelma tavoittaisi mahdollisimman monta teini-iän ongelmissa möyrivää lasta. Hyvä Yle, asiaa!!!!
Ja vielä viimeiset sanat: MÄ TYKKÄÄN LEIKATA LASTEN HIUKSIA. LAPSET ON (useimmiten) IHANIA, AVOIMIA JA REHELLISIÄ ASIAKKAITA!!! Tämän teksti oli tarkoitettu vanhemmille, jotka eivät aina ole niin ihania, avoimia ja rehellisiä. Vanhemmat, teidän harteilla lepää meidän yhteiskuntamme tulevaisuus. Lastenne asenteet ja arvostuksen kohteet meidän tulevaisuuden maailmassa peritään teiltä. Miettikää siis, millaisen mallin haluatte pikkuisillenne antaa!
Vilpittömästi, ensi viikon torstaita ja Yle TV2, klo 22.05 odottaen,
CS
:)
Ja hei, kiitos sinä joka viime kertaiseen tekstiin kommentoit, mahtavaa!!!!
torstai 11. marraskuuta 2010
torstai 28. lokakuuta 2010
Hattaraa, hattaraa
Mikähän näissä syksyissä on, kun tekee mieli alkaa kirjoittaa... Viime syksynä mä aloitin tän blogin ja kevätpuolella lopetin kirjottamisen. Nyt taas tuntuis toistuvan sama kuvio (tosin keväästä on vaikea mennä sanomaan vielä mitään). Ihmehomma...
Saanko mä kysyä yhtä asiaa..? Teettekö te elämän jokapäiväisiä valintoja intuition mukaan? Esimerkkinä voisin antaan, että jos kampaajan hiukset ovat teidän silmissänne hirveät, voisitteko luottaa omat hiuksenne ihmisen käsiin?Vai pitäisikö se ajatella niin, että koska sen kampaajan hiukset on niin kauheat, niin sillä on pakko olla niin paljon töitä, että se ei vaan ehdi huoltaa omia hiuksiaan? Olenpa joskus kuullut jonkun jopa valinneen kampaajansa sillä perusteella, että kyseisellä henkilöllä on ollut liikkeen rumin tukka. Oletettavasti hän ei sitä itse itselleen kuitenkaan ole tehnyt...
Mun on pakko myöntää, että mä jonkin verran teen valintoja perustuen palvelun tarjoajan ulkonäköön. Mä muun muassa päätin eräs päivä käyttää yhden ompelimon palveluja, koska sattumoisin näin, miten se ompelijatar oli pukeutunut. Toisaalta kerran jätin ostamatta vaatteet, kun nuorille aikuisille suunnatussa vaatekaupassa oli myyjänä tanakka viiskymppinen nainen. Hän esitteli minulle joka ikisen vaatekappaleen, joita liikkeestä löytyi. Ei oikeen myynti tehonnut...
Hemmetti mua hävettäis, jos jollain mun työkaverilla olis ihan kauhea tukka. Aatella, jos joku vielä luulis mun tehneeni sen! APUA!!! Asiakas on kuitenkin mun käyntikortti, oli se sitten maksava asiakas, tai työkaveri. Tänään mä tosin pikkasen säälin mun omia kampaajaystäviäni, jotka jakavat kanssani saman työpaikan... Mun kiharaakin kiharampi hius nimittäin sojotti jokaiseen ilman suuntaa niin hulvattoman villisti, että mä meinasin vahingossa revetä omalle peilikuvalleni kun asiakkaan hiuksia leikatessa ihan vahingossa vilkaisin itseäni peilistä. Täten haluankin pyytää näin virallisesti anteeksi kaikilta niiltä, jotka joutuvat kanssani tekemään työtä. Anteeksi nämä hallitsemattomat kiharat ja "badhairdayt", joita minulla silloin tällöin on!
Toivottavasti en karkoita teiltä asiakkaita!!!
Okei, siitäkin huolimatta että itse en sittenkään ole täydellinen, mä silti jatkan hetken tätä kritisoimista. Oli kampaaja tai ei, miksi joku haluaa itselleen lähinnä puudelia muistuttavan laitoiksen päänsä päälle?!!!????! MIKSI, joku haluaa vaalennetun, permanentilla kärvennetyn tukan, jonka voi sitten kivasti muotovaahdolla vetää koppuraiseksi kiharakasaksi donitsilla takaraivolle "tyttömäiseksi" ponnariksi. Tai vielä parempi, miksi joku haluaa halvan hannelelauri-kopion hiuksiinsa??? Tumma pohja ja vaaleenkeltaiset raidat sellaiseksi hatuksi siihen päälle, awot!
Eräs mun suuresti ihailemani parturi-kampaaja on keksinyt mahtavan sanan kuvaamaan juuri käsittelemiäni kampaaja-ilmiöitä; HATTARA. Hahahaaaaa, mahtava sana!!!Mikäli perustan Eroon hattaroista RY:n, saisinkohan paljon kannatusjäseniä???
;) CS
Saanko mä kysyä yhtä asiaa..? Teettekö te elämän jokapäiväisiä valintoja intuition mukaan? Esimerkkinä voisin antaan, että jos kampaajan hiukset ovat teidän silmissänne hirveät, voisitteko luottaa omat hiuksenne ihmisen käsiin?Vai pitäisikö se ajatella niin, että koska sen kampaajan hiukset on niin kauheat, niin sillä on pakko olla niin paljon töitä, että se ei vaan ehdi huoltaa omia hiuksiaan? Olenpa joskus kuullut jonkun jopa valinneen kampaajansa sillä perusteella, että kyseisellä henkilöllä on ollut liikkeen rumin tukka. Oletettavasti hän ei sitä itse itselleen kuitenkaan ole tehnyt...
Mun on pakko myöntää, että mä jonkin verran teen valintoja perustuen palvelun tarjoajan ulkonäköön. Mä muun muassa päätin eräs päivä käyttää yhden ompelimon palveluja, koska sattumoisin näin, miten se ompelijatar oli pukeutunut. Toisaalta kerran jätin ostamatta vaatteet, kun nuorille aikuisille suunnatussa vaatekaupassa oli myyjänä tanakka viiskymppinen nainen. Hän esitteli minulle joka ikisen vaatekappaleen, joita liikkeestä löytyi. Ei oikeen myynti tehonnut...
Hemmetti mua hävettäis, jos jollain mun työkaverilla olis ihan kauhea tukka. Aatella, jos joku vielä luulis mun tehneeni sen! APUA!!! Asiakas on kuitenkin mun käyntikortti, oli se sitten maksava asiakas, tai työkaveri. Tänään mä tosin pikkasen säälin mun omia kampaajaystäviäni, jotka jakavat kanssani saman työpaikan... Mun kiharaakin kiharampi hius nimittäin sojotti jokaiseen ilman suuntaa niin hulvattoman villisti, että mä meinasin vahingossa revetä omalle peilikuvalleni kun asiakkaan hiuksia leikatessa ihan vahingossa vilkaisin itseäni peilistä. Täten haluankin pyytää näin virallisesti anteeksi kaikilta niiltä, jotka joutuvat kanssani tekemään työtä. Anteeksi nämä hallitsemattomat kiharat ja "badhairdayt", joita minulla silloin tällöin on!
Toivottavasti en karkoita teiltä asiakkaita!!!
Okei, siitäkin huolimatta että itse en sittenkään ole täydellinen, mä silti jatkan hetken tätä kritisoimista. Oli kampaaja tai ei, miksi joku haluaa itselleen lähinnä puudelia muistuttavan laitoiksen päänsä päälle?!!!????! MIKSI, joku haluaa vaalennetun, permanentilla kärvennetyn tukan, jonka voi sitten kivasti muotovaahdolla vetää koppuraiseksi kiharakasaksi donitsilla takaraivolle "tyttömäiseksi" ponnariksi. Tai vielä parempi, miksi joku haluaa halvan hannelelauri-kopion hiuksiinsa??? Tumma pohja ja vaaleenkeltaiset raidat sellaiseksi hatuksi siihen päälle, awot!
Eräs mun suuresti ihailemani parturi-kampaaja on keksinyt mahtavan sanan kuvaamaan juuri käsittelemiäni kampaaja-ilmiöitä; HATTARA. Hahahaaaaa, mahtava sana!!!Mikäli perustan Eroon hattaroista RY:n, saisinkohan paljon kannatusjäseniä???
;) CS
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Muotinäytöshommia
Mä joudun varmaan lykkäämään Miamin matkan tarinan kakkososaa tuonnemmaksi, kun sattui tuossa melkoisen jännittävä ja kuumottava tilanne äskettäin.... Mä teen oman "päivätyöni" lisäksi myös freelancer-keikkaa silloin tällöin. Tää mun tarina on pieni kertomus siitä, että kuinka lentokentälle todella kannattaa mennä ajoissa....
Mä sain hienon duunikeikan Norjaan stailaamaan yhtä muotinäytöstä. No varmaan herää kysymys, että miksi Suomesta pitää lennättää Norjaan asti stylisty, mutta tilanne on siis se, että olin jo aiemmin tehnyt kyseisen firman pari muotinäytöstä Suomessa, jotenka tyylit yms. oli mulle tuttuja. Näin ollen säästyi aikaa ja vaivaa, ettei tarvinnut ketään uutta henkilöä perehdyttää hommaan.
No, mä sitten sinä aamuna kun lennon oli tarjokoitus lähteä, menin lentoasemalle. Olin ajatellut, että no tuskin lauantaiaamuna kahdeksalta on mitään kovia ruuhkia ja varsinkin reittilennolle varmasti pääsee helposti. Ei muuta kun lähtöselvitys siinä automaatissa, laukku pudotukseen ja koneeseen. Näinhän sitä vois helposti kuvitella joo...
Kaikki sujui kuin valettu siihen asti, että pääsin lentoaseman autohalliin. Ei hemmetti. Pyörin ja pyörin, eikä ainoatakaan vapaata paikkaa, vaikka siinä pirun taulussa luki aivan selkein numeroin, että vapaita paikkoja oli useampia kymmeniä. Noh, viimein se paikka sitten löytyi ja ONNEKSI aika läheltä ovea. No, ei siinä sit mitään. Laukku mukaan ja juoksuksi.
Tottakai siinä sitten huomasin, kun hissillä pääsin katutasoon, että hieno homma, tää parkkihallin ovihan tulee tänne vanhaan kotimaan terminaaliin. (Jos olet käynyt lentoasemalla, niin varmaan tiedät paikan. Se on se terminaali, joka on aivan sairaan kaukana niistä kahdesta muusta terminaalista.) No ei siinä muuta kun juoksuksi. Onneksi reitti oli tuttu ja osasin kyllä sinne kakkoseen mennä ilman kyselyitä.
No, kello oli kuitenkin vielä sen verran vähän, että huokaisin helpotuksesta. Ei kiirettä, ehdin hyvin koneeseen. Tein selvityksen automaatissa ja lähdin kohti laukkuhihnaa. Kun näin sen jonon siinä laukkujen tiputuksessa, mun sydän löi pari kertaa tyhjää. Siis joka ikinen ruotsalainen turisti oli siinä jonossa niitten hemmetin suksipakettiensa kanssa! Siis uskomatonta, ENSIMÄISTÄ KERTAA MÄ JOUDUIN JONOTTAMAAN AIVAN SAIRAAN KAUAN LAUKKUHIHNALLE! WTF????? Ja oli siis lauantaiaamu ja kello kahdeksan. No siis joo, aivan, hiihtolomat, turistit jne.. kyl te tiedätte.
No, mä ehdin sit koneeseen kuitenkin. Onneks. Pieni jännitys oli kuitenkin laukun suhteen, ehtiiköhän sekin mukaan... Laukussa nyt vaan sattui olemaan kaikki mitä tarvitsin, siis meikit hiustuotteet, kammat ja siveltimet. Siis käytännössä kaikki työvälineeni.
Pääsin turvallisesti Oslon lentokentälle vain todetakseni, että mun laukku ei päässyt sinne. Selvittelin siinä sitten tiskillä laukun kohtaloa ja että koska sen mahdollisesti saisin. Onneksi Finnarilta oli tulossa parin tunnin kuluttua seuraava kone, joka toisi laukkuni. Ja kuljettaja toisi sen hotellille. Saatoin siis huokaista helpotuksesta. Ei muuta kun etsimään juna-asemaa ja kohti määränpäätä, näytöspaikkaa.
Saavuin sitten kylään aikataulussa. Vastassa oli Norjan pään vastuuhenkilö, joka vaikutti olevan hieman huolissaan tilanteestani. Olimme aikaisemmin puhelimessa sopineet, että käymme ostamassa minulle välttämättömiä tarvikkeita paikallisesta kempparista, jotta pääsen aloittamaan työni. Kempparista ostin parit meikkivoiteet, pari erilaista luomiväriä, aplikaattorin (sellainen tyynysivellin), hiuslakkaa ja pinnejä. Seuralainen tuntui olevan kummissaan, että kuinka selviäisin urakasta niin pienellä määrällä tarvikkeita. Olin laskeskellut, että oman meikkipussini sisältö riittää myös aika pitkälle. Se sentään sattui vahingossa olemaan mun käsimatkatavaroissa!!!
Saavuttuamme kongressikeskukseen, jossa illan show oli tarkoitus järjestää, minulle alkoi pikkuhiljaa valjeta, miksi nainen oli ollut niin huolissaan. Muotinäytös järjestettäisiin hallissa, joka vetää 10 000 katsojaa, onneksi illaksi odotettiin VAIN 4000 ihmistä. Siinä vaiheessa pieni nauru alkoi jo hiipiä mieleeni, ei terve. Henkilö, joka minulle keikan antoi, oli vain unohtanut kertoa minulle, minkä kokoisesta tilasuudesta oli kyse!!! Eihän siinä muu auttanut, kun paikallisilta tytöiltä haalia muutama suoristusrauta, matkafööni ja muut tarvittavat välineet ja ryhtyä hommiin.
No, mä selvisin siitä. Olosuhteet huomioon ottaen niistä malleista tuli jopa tosi hienoja. Palautekin oli hyvää. Onneksi!!! Mä opin myös jotain... Mene lentokentälle ajoissa, myös lauantaiaamuna! Ai niin, ja sellanen juttu. Siinä Elnet-hiuslakka mainoksessa, kun sillä Penelopella on sellanen upea kampaus, niin mä lyön 100€ vetoa, että sitä kampausta EI ole tehty Elnet-hiuslakalla. Se ei ole niin hyvää.... =)
-CS
PS. Mä en ikinä saanut mun laukkua, ennenkun se sitten toimitettiin mulle kotiin takas...
Mä sain hienon duunikeikan Norjaan stailaamaan yhtä muotinäytöstä. No varmaan herää kysymys, että miksi Suomesta pitää lennättää Norjaan asti stylisty, mutta tilanne on siis se, että olin jo aiemmin tehnyt kyseisen firman pari muotinäytöstä Suomessa, jotenka tyylit yms. oli mulle tuttuja. Näin ollen säästyi aikaa ja vaivaa, ettei tarvinnut ketään uutta henkilöä perehdyttää hommaan.
No, mä sitten sinä aamuna kun lennon oli tarjokoitus lähteä, menin lentoasemalle. Olin ajatellut, että no tuskin lauantaiaamuna kahdeksalta on mitään kovia ruuhkia ja varsinkin reittilennolle varmasti pääsee helposti. Ei muuta kun lähtöselvitys siinä automaatissa, laukku pudotukseen ja koneeseen. Näinhän sitä vois helposti kuvitella joo...
Kaikki sujui kuin valettu siihen asti, että pääsin lentoaseman autohalliin. Ei hemmetti. Pyörin ja pyörin, eikä ainoatakaan vapaata paikkaa, vaikka siinä pirun taulussa luki aivan selkein numeroin, että vapaita paikkoja oli useampia kymmeniä. Noh, viimein se paikka sitten löytyi ja ONNEKSI aika läheltä ovea. No, ei siinä sit mitään. Laukku mukaan ja juoksuksi.
Tottakai siinä sitten huomasin, kun hissillä pääsin katutasoon, että hieno homma, tää parkkihallin ovihan tulee tänne vanhaan kotimaan terminaaliin. (Jos olet käynyt lentoasemalla, niin varmaan tiedät paikan. Se on se terminaali, joka on aivan sairaan kaukana niistä kahdesta muusta terminaalista.) No ei siinä muuta kun juoksuksi. Onneksi reitti oli tuttu ja osasin kyllä sinne kakkoseen mennä ilman kyselyitä.
No, kello oli kuitenkin vielä sen verran vähän, että huokaisin helpotuksesta. Ei kiirettä, ehdin hyvin koneeseen. Tein selvityksen automaatissa ja lähdin kohti laukkuhihnaa. Kun näin sen jonon siinä laukkujen tiputuksessa, mun sydän löi pari kertaa tyhjää. Siis joka ikinen ruotsalainen turisti oli siinä jonossa niitten hemmetin suksipakettiensa kanssa! Siis uskomatonta, ENSIMÄISTÄ KERTAA MÄ JOUDUIN JONOTTAMAAN AIVAN SAIRAAN KAUAN LAUKKUHIHNALLE! WTF????? Ja oli siis lauantaiaamu ja kello kahdeksan. No siis joo, aivan, hiihtolomat, turistit jne.. kyl te tiedätte.
No, mä ehdin sit koneeseen kuitenkin. Onneks. Pieni jännitys oli kuitenkin laukun suhteen, ehtiiköhän sekin mukaan... Laukussa nyt vaan sattui olemaan kaikki mitä tarvitsin, siis meikit hiustuotteet, kammat ja siveltimet. Siis käytännössä kaikki työvälineeni.
Pääsin turvallisesti Oslon lentokentälle vain todetakseni, että mun laukku ei päässyt sinne. Selvittelin siinä sitten tiskillä laukun kohtaloa ja että koska sen mahdollisesti saisin. Onneksi Finnarilta oli tulossa parin tunnin kuluttua seuraava kone, joka toisi laukkuni. Ja kuljettaja toisi sen hotellille. Saatoin siis huokaista helpotuksesta. Ei muuta kun etsimään juna-asemaa ja kohti määränpäätä, näytöspaikkaa.
Saavuin sitten kylään aikataulussa. Vastassa oli Norjan pään vastuuhenkilö, joka vaikutti olevan hieman huolissaan tilanteestani. Olimme aikaisemmin puhelimessa sopineet, että käymme ostamassa minulle välttämättömiä tarvikkeita paikallisesta kempparista, jotta pääsen aloittamaan työni. Kempparista ostin parit meikkivoiteet, pari erilaista luomiväriä, aplikaattorin (sellainen tyynysivellin), hiuslakkaa ja pinnejä. Seuralainen tuntui olevan kummissaan, että kuinka selviäisin urakasta niin pienellä määrällä tarvikkeita. Olin laskeskellut, että oman meikkipussini sisältö riittää myös aika pitkälle. Se sentään sattui vahingossa olemaan mun käsimatkatavaroissa!!!
Saavuttuamme kongressikeskukseen, jossa illan show oli tarkoitus järjestää, minulle alkoi pikkuhiljaa valjeta, miksi nainen oli ollut niin huolissaan. Muotinäytös järjestettäisiin hallissa, joka vetää 10 000 katsojaa, onneksi illaksi odotettiin VAIN 4000 ihmistä. Siinä vaiheessa pieni nauru alkoi jo hiipiä mieleeni, ei terve. Henkilö, joka minulle keikan antoi, oli vain unohtanut kertoa minulle, minkä kokoisesta tilasuudesta oli kyse!!! Eihän siinä muu auttanut, kun paikallisilta tytöiltä haalia muutama suoristusrauta, matkafööni ja muut tarvittavat välineet ja ryhtyä hommiin.
No, mä selvisin siitä. Olosuhteet huomioon ottaen niistä malleista tuli jopa tosi hienoja. Palautekin oli hyvää. Onneksi!!! Mä opin myös jotain... Mene lentokentälle ajoissa, myös lauantaiaamuna! Ai niin, ja sellanen juttu. Siinä Elnet-hiuslakka mainoksessa, kun sillä Penelopella on sellanen upea kampaus, niin mä lyön 100€ vetoa, että sitä kampausta EI ole tehty Elnet-hiuslakalla. Se ei ole niin hyvää.... =)
-CS
PS. Mä en ikinä saanut mun laukkua, ennenkun se sitten toimitettiin mulle kotiin takas...
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Maailmanmatkaajat vol1.
Mä olen periaatteen ihminen. Sanon sen siksi, että mua harmittaa aika vietävästi tällä hetkellä se, että lupailin teille taannoin kirjoittavani ahkerammin tänne. Kuitenkaan en ole oikein pystynyt lupaustani lunastamaan. Nöyrä pahoitteluni. Lupaan, että en lupaa enää mitään. Koitan kuitenkin jatkossa panostaa laatuun niinä kertoina, kun oikeasti pääsen kirjoittamaan ;)
Monet varmaan muistaa kun eräässä blogini ensimmäisissä teksteissäni hieman arvostelin uljasta ammattikuntaani, ihania kolleegoitani, parturi-kampaajia. Nyt koen suurta tarvetta palata tähän aiheeseen ja mulla on siihen pirun hyvä syykin....
Muutamia viikkoja takaperin, sain kunnian osallistua erään tukkuyrityksen järjestämälle huvi (ja koulutus) -matkalle. Reissu oli siis tosiaan tarkoitettu vain ja ainoastaan kampaajille. Olin siis ulkomaan matkalla 80 kampaajan kanssa. Niin, tässä vaiheessa voitte osoittaa myötätuntoanne ja esittää pahoitteluni. (Olen onneksi jo päässyt traumasta yli siinä määrin, että pystyn jakamaan kokemukseni teidän kanssanne!)
No, ensinnäkin matkakohteeseen mentiin luonnollisesti lentäen. Lentoyhtiö oli huomaavaisesti varannut meidän suurehkolle ryhmälle koko lentokoneen takaosan, jotta saamme olla yhdessä ja seurustella keskenämme. Siitähän se ilo sitten irtosikin. Jo heti ensimetreillä kaikille tuli selväksi, ketkä kuuluvat ryhmämme ryyppyremmiin. Ryyppyremmi jaksoi pitää koko lentokoneen hereillä koko yhdeksän tunnin lentomatka ajan. Onhan se tietenkin totta, että päivä lennolla ei kannata nukkuakaan, jotta rytmi ei mene sekaisin!!!
Mutta mutta... Matkanjärjestäjä oli sitten järjestänyt meille pitkin viikkoa kaikenlaista ohjelmaa. Eräänä iltana meille oli järkätty upeat kasaribileet hienolle laivalle. Asiasta oli informoitu etukäteen, koska toiveena oli, että kaikki olisivat hommanneet asiaan kuuluvat teemavaatteet jo kotonta käsin. Me siinä mun kämppiksen kanssa sitten touhuttiin koko alkuilta itsellemme hienot hiukset tötteröineen ja mahtavat tekorusketukset kasarityyliin. Oltiin mielestämme niin naurettavan näköisiä ja ajateltiin, jotta nyt varmasti päästään osallistumaan Paras asu-kisaan. Ainoa mikä pääsi unohtumaan oli se, että tosiaan, mehän olimme kampaajien kanssa reissussa. Ja kyllä, kampaajat ovat aina maineensa veroisia ulkonäköasioissa!!! Meidän ponnistelut illan suhteen alkoivat valua aivan hukkaan, kun aulaan pikkuhiljaa lipui jos minkänäköistä klitteribeibeä pimeässä hohtavine luomiväreineen ja tekokainalokarvoineen. Siinä tunsi itsensä hyvin pieneksi ja ankeaksi ihmiseksi.
Iso kiitos järkkäreille siitä, että he kuitenkin omasivat loistavan pelisilmän ja parhaan asun voitti nuori kampaajatyttönen, joka oli hyvällä maulla panostanut iltaan kuitenkaan vetämättä aivan överiksi. Sen klitteribeiben ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän ei voittanutkaan edes kolmatta sijaa kisassa. Olihan hän omasta mielestään (ilmeisesti) koko aluksen kaunein ja parhaiten pukeutunein lyyli. Illan hän kruunasi sitten vetämällä niin änkyräkännit, että tyynestä säästäkin huolimatta, olisi voinut luulla laivan olevan isossakin aallokossa. Mutta sitten täytyy muistaa, että mitä voi odottaa kolmekymppiseltä naiselta, joka yrittää näyttää Martina Aitolehdeltä, pukeutuu Hello Kitty -vaatteisiin ja ostaa Victoria´s Secretistä neon pinkin alusvaatteet, joita esittelee koko ryhmälle bussissa.
Mä tahdon kertoa teille lisää tästä ihanasta reissusta, mutta taidan jättää sen sitten siihen seuraavaan tekstiin, olkoot se Maailmanmatkaajat vol2.
Siihen asti moikka ja hyvää ystävänpäivää =) CS
Monet varmaan muistaa kun eräässä blogini ensimmäisissä teksteissäni hieman arvostelin uljasta ammattikuntaani, ihania kolleegoitani, parturi-kampaajia. Nyt koen suurta tarvetta palata tähän aiheeseen ja mulla on siihen pirun hyvä syykin....
Muutamia viikkoja takaperin, sain kunnian osallistua erään tukkuyrityksen järjestämälle huvi (ja koulutus) -matkalle. Reissu oli siis tosiaan tarkoitettu vain ja ainoastaan kampaajille. Olin siis ulkomaan matkalla 80 kampaajan kanssa. Niin, tässä vaiheessa voitte osoittaa myötätuntoanne ja esittää pahoitteluni. (Olen onneksi jo päässyt traumasta yli siinä määrin, että pystyn jakamaan kokemukseni teidän kanssanne!)
No, ensinnäkin matkakohteeseen mentiin luonnollisesti lentäen. Lentoyhtiö oli huomaavaisesti varannut meidän suurehkolle ryhmälle koko lentokoneen takaosan, jotta saamme olla yhdessä ja seurustella keskenämme. Siitähän se ilo sitten irtosikin. Jo heti ensimetreillä kaikille tuli selväksi, ketkä kuuluvat ryhmämme ryyppyremmiin. Ryyppyremmi jaksoi pitää koko lentokoneen hereillä koko yhdeksän tunnin lentomatka ajan. Onhan se tietenkin totta, että päivä lennolla ei kannata nukkuakaan, jotta rytmi ei mene sekaisin!!!
Mutta mutta... Matkanjärjestäjä oli sitten järjestänyt meille pitkin viikkoa kaikenlaista ohjelmaa. Eräänä iltana meille oli järkätty upeat kasaribileet hienolle laivalle. Asiasta oli informoitu etukäteen, koska toiveena oli, että kaikki olisivat hommanneet asiaan kuuluvat teemavaatteet jo kotonta käsin. Me siinä mun kämppiksen kanssa sitten touhuttiin koko alkuilta itsellemme hienot hiukset tötteröineen ja mahtavat tekorusketukset kasarityyliin. Oltiin mielestämme niin naurettavan näköisiä ja ajateltiin, jotta nyt varmasti päästään osallistumaan Paras asu-kisaan. Ainoa mikä pääsi unohtumaan oli se, että tosiaan, mehän olimme kampaajien kanssa reissussa. Ja kyllä, kampaajat ovat aina maineensa veroisia ulkonäköasioissa!!! Meidän ponnistelut illan suhteen alkoivat valua aivan hukkaan, kun aulaan pikkuhiljaa lipui jos minkänäköistä klitteribeibeä pimeässä hohtavine luomiväreineen ja tekokainalokarvoineen. Siinä tunsi itsensä hyvin pieneksi ja ankeaksi ihmiseksi.
Iso kiitos järkkäreille siitä, että he kuitenkin omasivat loistavan pelisilmän ja parhaan asun voitti nuori kampaajatyttönen, joka oli hyvällä maulla panostanut iltaan kuitenkaan vetämättä aivan överiksi. Sen klitteribeiben ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän ei voittanutkaan edes kolmatta sijaa kisassa. Olihan hän omasta mielestään (ilmeisesti) koko aluksen kaunein ja parhaiten pukeutunein lyyli. Illan hän kruunasi sitten vetämällä niin änkyräkännit, että tyynestä säästäkin huolimatta, olisi voinut luulla laivan olevan isossakin aallokossa. Mutta sitten täytyy muistaa, että mitä voi odottaa kolmekymppiseltä naiselta, joka yrittää näyttää Martina Aitolehdeltä, pukeutuu Hello Kitty -vaatteisiin ja ostaa Victoria´s Secretistä neon pinkin alusvaatteet, joita esittelee koko ryhmälle bussissa.
Mä tahdon kertoa teille lisää tästä ihanasta reissusta, mutta taidan jättää sen sitten siihen seuraavaan tekstiin, olkoot se Maailmanmatkaajat vol2.
Siihen asti moikka ja hyvää ystävänpäivää =) CS
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Joululahja ostoksilla
Tarina melko rumasta, lihavasta naisesta, joka osti itselleen joululahjaa....
Olipa kerran eräs kampaaja, joka sattui olemaan työvuorossa. Päivä oli kuten muutkin tavalliset päivät, kauppa kävi mukavasti ja asiakkaita piisasi, kunnes sitten...
Ovesta leijaili sisään ähisten ja puhisten rouva. Rouvalla oli kulahtaneen punaiset hiukset, noita-akan nenä ja hän oli silminnähden ylipainoinen. Rouvan liikehdintä muistutti lähinnä isokokoista villisikaa, joka yrittää puikkelehtia huomaamattomasti hyllyjen välissä, mutta pitää niin kovaa puhinaa, että vanhan aikaiset höyryjunatkin tuntuvat hiljaisilta siinä rinnalla.
No, rouva oli jo aikaisemmin vieraillut kyseisessä kampaamoliikkeessä katsastamassa valikoimaa. Hän oli päättänyt hankkia erään joulutuotepaketin itselleen, koska hinta oli huomattavasti normaalihintoja halvempi.
Hän lipui kyseisen myyntihyllyn luo ja myyjä seurasi perässä. Ensimmäisenä kysymyksenään hän alkoi kauhistella paketin hintaa. "Ai, että. Eikö tämä ollut edullisempi viimeeksi kun täällä kävin!?! Kuinka tämä hinta on nyt näin paljon noussut??" Asiaa sitten tarkasteltiin myymäläpäälliköltä, joka totesi ykskantaan "Ei, kyllä hinta on aina ollut sama.".
Siinä sitten hinta-asiasta päästiin yhteisymmärrykseen ja siirryttiin kohti kassaa. Kassalla se vasta olikin sitten tilanne. Tuo kyseinen tuotepakkaus oli pakattu niin, että laatikko-osa oli läpinäkyvää muovia ja alaosassa oli pahvinen alusta, jonka avulla paketti siis pysyi pystyssä, ja pahvialusta oli irtonainen. Myyjä siinä sitten kysymään, että "mikäli paketti tulee rouvalle itselleen, voisiko pahvialustan ottaa pois, jotta paketin saisi pakattua pienempään pussiin."
Tämähän rouvalle sopi ja myyjä teki työtään, otti pahvin pois ja oli pakkaamassa pakettia läpinäkyvään muovipussiin. Yhtäkkiä vastapäätä kuului hirveä huuto:
"EI ÄLÄ PAKKAA SITÄ LÄPINÄKYVÄÄN MUOVIPUSSIIN!!! En tahdo että kaikki näkevät mitä olen ostanut."
Myyjä siinä sitten pahoittelemaan ja vaihtamaan pussia toisenlaiseen.
No tilanne oli se, että läpinäkymätön pussi olikin sitten melko suuri ja myyjä oli sitten ystävällisyyttään laittamassa pahvialustaa takasin paikalleen. Taas vierestä alkoi kuulua mylvintää: "EI, EI, ÄLÄ LAITA SITÄ PAHVIA TAKAISIN, SE ON NIIN PAINAVA." Myyjän ilme oli hetken aikaa hieman kysyvä, onhan pahvinpalanen varmasti ainakin 30g... "Kun minulla on sitten niin paljon kannettavaa ja tuo painaa hirveän paljon." Selvä, ei pakata pahvia mukaan lainkaan, ja rouva oli tyytyväinen.
Siinä oli sitten tuote pussitettu ja rahapolitiikka hoidettu, niin rouva alkaa tunkemaan muovikassia käsilaukkuunsa. Oli se hyvä, että se vaihdettiin läpinäkymättömään pussiin, jottei kukaan näkisi mitä hän on ostanut! No, onneksi kaikki ei mennyt ihan hukkaan, sillä eihän se paketti sinne laukkuun mahtunut. No, siihen rouvalla oli kyllä vielä pieni murhe. Ku hänellä sattui olemaan tapana aina jättää näitä muovipusseja joka paikkaan "ja nykyään ihmiset eivät palauta mitään, jos löytävät. On niin epärehellistä porukkaa." Aivan...
Nää on näitä joulupukin pieniä apureita nää tontut.... ;) CS
Olipa kerran eräs kampaaja, joka sattui olemaan työvuorossa. Päivä oli kuten muutkin tavalliset päivät, kauppa kävi mukavasti ja asiakkaita piisasi, kunnes sitten...
Ovesta leijaili sisään ähisten ja puhisten rouva. Rouvalla oli kulahtaneen punaiset hiukset, noita-akan nenä ja hän oli silminnähden ylipainoinen. Rouvan liikehdintä muistutti lähinnä isokokoista villisikaa, joka yrittää puikkelehtia huomaamattomasti hyllyjen välissä, mutta pitää niin kovaa puhinaa, että vanhan aikaiset höyryjunatkin tuntuvat hiljaisilta siinä rinnalla.
No, rouva oli jo aikaisemmin vieraillut kyseisessä kampaamoliikkeessä katsastamassa valikoimaa. Hän oli päättänyt hankkia erään joulutuotepaketin itselleen, koska hinta oli huomattavasti normaalihintoja halvempi.
Hän lipui kyseisen myyntihyllyn luo ja myyjä seurasi perässä. Ensimmäisenä kysymyksenään hän alkoi kauhistella paketin hintaa. "Ai, että. Eikö tämä ollut edullisempi viimeeksi kun täällä kävin!?! Kuinka tämä hinta on nyt näin paljon noussut??" Asiaa sitten tarkasteltiin myymäläpäälliköltä, joka totesi ykskantaan "Ei, kyllä hinta on aina ollut sama.".
Siinä sitten hinta-asiasta päästiin yhteisymmärrykseen ja siirryttiin kohti kassaa. Kassalla se vasta olikin sitten tilanne. Tuo kyseinen tuotepakkaus oli pakattu niin, että laatikko-osa oli läpinäkyvää muovia ja alaosassa oli pahvinen alusta, jonka avulla paketti siis pysyi pystyssä, ja pahvialusta oli irtonainen. Myyjä siinä sitten kysymään, että "mikäli paketti tulee rouvalle itselleen, voisiko pahvialustan ottaa pois, jotta paketin saisi pakattua pienempään pussiin."
Tämähän rouvalle sopi ja myyjä teki työtään, otti pahvin pois ja oli pakkaamassa pakettia läpinäkyvään muovipussiin. Yhtäkkiä vastapäätä kuului hirveä huuto:
"EI ÄLÄ PAKKAA SITÄ LÄPINÄKYVÄÄN MUOVIPUSSIIN!!! En tahdo että kaikki näkevät mitä olen ostanut."
Myyjä siinä sitten pahoittelemaan ja vaihtamaan pussia toisenlaiseen.
No tilanne oli se, että läpinäkymätön pussi olikin sitten melko suuri ja myyjä oli sitten ystävällisyyttään laittamassa pahvialustaa takasin paikalleen. Taas vierestä alkoi kuulua mylvintää: "EI, EI, ÄLÄ LAITA SITÄ PAHVIA TAKAISIN, SE ON NIIN PAINAVA." Myyjän ilme oli hetken aikaa hieman kysyvä, onhan pahvinpalanen varmasti ainakin 30g... "Kun minulla on sitten niin paljon kannettavaa ja tuo painaa hirveän paljon." Selvä, ei pakata pahvia mukaan lainkaan, ja rouva oli tyytyväinen.
Siinä oli sitten tuote pussitettu ja rahapolitiikka hoidettu, niin rouva alkaa tunkemaan muovikassia käsilaukkuunsa. Oli se hyvä, että se vaihdettiin läpinäkymättömään pussiin, jottei kukaan näkisi mitä hän on ostanut! No, onneksi kaikki ei mennyt ihan hukkaan, sillä eihän se paketti sinne laukkuun mahtunut. No, siihen rouvalla oli kyllä vielä pieni murhe. Ku hänellä sattui olemaan tapana aina jättää näitä muovipusseja joka paikkaan "ja nykyään ihmiset eivät palauta mitään, jos löytävät. On niin epärehellistä porukkaa." Aivan...
Nää on näitä joulupukin pieniä apureita nää tontut.... ;) CS
torstai 10. joulukuuta 2009
Aasiakkaita
Tässä on nyt tullut vietettyä pientä taiteellista paussia kirjoittamisesta henkilökohtaisiin syihin vedoten, but now I´m back in business... Asiakkaat on meidän työn perusta ja kulmakivi. Viihdyttäviä tilanteita ja ihania aiheita mun kirjoitelmiin. Tässä taas pari tarinaa.
Eräs asiakas taannoin tuli luokseni kyselemään aikaa hiusten värjäykseen ja leikkaukseen. No, siinä sitten sumplimme aikaa ja asiakas kysyi minulta: "Voinko tulla liukumalla?" Ai että kun olis välähtänyt siinä sanoa, että minulle on aivan sama millä tyylillä rouva tulee, tulee vaikka kierimällä, kunhan tulee sovittuna aikana! No, enpä kuitenkaan hoksannut asiaa ja ilmaisin tuon liukuvan aikakäsitteen olevan vieras ajanvarauksella toimivassa yrityksessä. Asia oli ok asiakkaalle.
Rouva saapui sitten sovittuna aikana paikalle ja istuutui hyvin itsetietoisena penkkiin. Aloitimme keskustelun siitä, mitä hänelle tulisi tehdä. Vaatimuslitannia oli suurinpiirtein tälläinen: "Mä tahtoisin sellaisen värin, joka on ihan erilainen kun tämä nyt on (siis tyvikasvua 5cm, latvat vaalennetut ja kuivat kuin Ryvita -näkkäri...), hiusten pitäisi olla kiiltävät, terveet sekä tuuheat ja leikkauksen pitää olla sellainen että tukka pysyy hyvin kun laitan sen. Paitsi että sitä ei tarttis kauheesti laittaa, kun ei mulla ole aamuisin aikaa." Mä katsoin naista hetken aikaa huuli pyöreänä, keräsin ajatukseni ja kohteliaasti kysyin että "ymmärrättehän te hyvä rouva, että olen pelkkä kamjaaja, mikäli taikuria tarvitsette...?" No okok, mä myönnän, jos mun lauseesta otetaan vittuilu pois, ei jää muuta kun suu auki...
Mites sitten tää seuraava... Eräs tyttö on käynyt useita kertoja liikkeessämme huollattamassa teippipidennyksiään. Ennen viimeisintä kertaa, jolloin pidennykset siis otettiin kokonaan pois, oli muutama teippikiinnitys pettänyt ja hiukset tipahtanut pois (sellaista tosiaan joskus sattuu). Tyttö tuli siis ottamaan pidennykset pois päästä, maksoi ja lähti pois. Ei mennyt aikaakaan kun tytön äiti tulee paikalle huutamaan kampaajalle suoraa huutoa siitä, että miten hiukset voivat pudota päästä, hiuksethan ovat kuitenkin 400€ arvoiset!?!????!!!! Tässä vaiheessa mieleeni nousee kysymys, että miten hiusten arvo liittyy teippikiinnityksen pysymiseen..? Hiuksia ei kuitenkaan ollut ostettu meidän liikkeestämme, vaan ne oli tuotu asiakkaan omasta toimesta jostain muualta...
Kampaaja, joka tilanteeseen joutui, oli hieman hämmentynyt. Useinkaan emme joudu kohtaamaan reklamaatioita enää sen jälkeen, kun kaikki todistusaineisto on hävitetty. Aikansa huudettuaan äiti lähti kampaamostamme tuohtuneena ja huusi mennessään ottavansa kyllä yhteyttä meidän Helsingin päähän. No, sen yhteydenoton minäkin haluaisin nähdä, meidän yrityksellä ei nimittäin ole Helsingissä mitään päätä :D
Tälläinen avaus tällä kertaa. Ensi kerralla pitää muistaa kertoa teille lihavasta punatukkaisesta naisesta, joka kävi ostamassa joululahjaa itselleen!! ;) CS
Eräs asiakas taannoin tuli luokseni kyselemään aikaa hiusten värjäykseen ja leikkaukseen. No, siinä sitten sumplimme aikaa ja asiakas kysyi minulta: "Voinko tulla liukumalla?" Ai että kun olis välähtänyt siinä sanoa, että minulle on aivan sama millä tyylillä rouva tulee, tulee vaikka kierimällä, kunhan tulee sovittuna aikana! No, enpä kuitenkaan hoksannut asiaa ja ilmaisin tuon liukuvan aikakäsitteen olevan vieras ajanvarauksella toimivassa yrityksessä. Asia oli ok asiakkaalle.
Rouva saapui sitten sovittuna aikana paikalle ja istuutui hyvin itsetietoisena penkkiin. Aloitimme keskustelun siitä, mitä hänelle tulisi tehdä. Vaatimuslitannia oli suurinpiirtein tälläinen: "Mä tahtoisin sellaisen värin, joka on ihan erilainen kun tämä nyt on (siis tyvikasvua 5cm, latvat vaalennetut ja kuivat kuin Ryvita -näkkäri...), hiusten pitäisi olla kiiltävät, terveet sekä tuuheat ja leikkauksen pitää olla sellainen että tukka pysyy hyvin kun laitan sen. Paitsi että sitä ei tarttis kauheesti laittaa, kun ei mulla ole aamuisin aikaa." Mä katsoin naista hetken aikaa huuli pyöreänä, keräsin ajatukseni ja kohteliaasti kysyin että "ymmärrättehän te hyvä rouva, että olen pelkkä kamjaaja, mikäli taikuria tarvitsette...?" No okok, mä myönnän, jos mun lauseesta otetaan vittuilu pois, ei jää muuta kun suu auki...
Mites sitten tää seuraava... Eräs tyttö on käynyt useita kertoja liikkeessämme huollattamassa teippipidennyksiään. Ennen viimeisintä kertaa, jolloin pidennykset siis otettiin kokonaan pois, oli muutama teippikiinnitys pettänyt ja hiukset tipahtanut pois (sellaista tosiaan joskus sattuu). Tyttö tuli siis ottamaan pidennykset pois päästä, maksoi ja lähti pois. Ei mennyt aikaakaan kun tytön äiti tulee paikalle huutamaan kampaajalle suoraa huutoa siitä, että miten hiukset voivat pudota päästä, hiuksethan ovat kuitenkin 400€ arvoiset!?!????!!!! Tässä vaiheessa mieleeni nousee kysymys, että miten hiusten arvo liittyy teippikiinnityksen pysymiseen..? Hiuksia ei kuitenkaan ollut ostettu meidän liikkeestämme, vaan ne oli tuotu asiakkaan omasta toimesta jostain muualta...
Kampaaja, joka tilanteeseen joutui, oli hieman hämmentynyt. Useinkaan emme joudu kohtaamaan reklamaatioita enää sen jälkeen, kun kaikki todistusaineisto on hävitetty. Aikansa huudettuaan äiti lähti kampaamostamme tuohtuneena ja huusi mennessään ottavansa kyllä yhteyttä meidän Helsingin päähän. No, sen yhteydenoton minäkin haluaisin nähdä, meidän yrityksellä ei nimittäin ole Helsingissä mitään päätä :D
Tälläinen avaus tällä kertaa. Ensi kerralla pitää muistaa kertoa teille lihavasta punatukkaisesta naisesta, joka kävi ostamassa joululahjaa itselleen!! ;) CS
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Shampoota kosteussuojalla
Tuotteiden ostaminen voi olla monille hankala asia. Pelkkä shampoon valinta, saattaa tuottaa harmaita hiuksia. Ja ihmekös tuo, kun valikoimaa on vaikka millä mitalla. Mistä ihmeestä löytäisi shampoon joka suojaa väriä, tuuheuttaa, silottaa, korjaa vauriot, föönaa hiukset, kastelee kukat ja lämmittää saunan?
Eräänä päivänä asiakas tuli kysymään kolleegaltani shampoota, jossa ei ole mitään sivuvaikutuksia. =) Mitä? Niin, saisinko sellaisen shampoon, jossa ei ole sivuvaikutuksia? Tänäkin päivänä minua kiinnostaisi tietää, millaisiahan sivuvaikutuksia niissä shampoissa sitten on ollut...? Päänsärkyä? Ilmavaivoja?
No, itsellenihän kävi kerran niin, että asiakas tuli näyttämään minulle tekstiviestillä tiettyä tuotetta, jota hänelle suositeltiin. Hän ehdottomasti halusi vielä, että minä kertaan tuotteen ominaisuuksia hänelle ja minä tein työtä käskettyä. Kerroin hänelle aivan juuri niinkuin tuotteen maahantuojan kouluttaja oli minua opettanut kertomaan (tarkistin nämä myyntiargumentit vielä jälkeenpäin tuotekuvastosta). Asiakas sitten päätyi ostamaan tuon kyseisen hoitoaineen.
Eipä mennyt kuin pari päivää, niin asiakas tulee liikkeeseemme ja alkaa huutaa minulle pää punaisena, kuinka minä olen pilannut hänen tukkansa!!!! Olen myynyt hänelle aivan väärän tuotteen! Mitäpä siihen muuta sitten sanomaan, kun että voi kamalaa....
Nykyään on suurta muotia, että kaikissa tuotteissa pitäisi olla lämpö- ja kosteussuoja. Kuitenkin mulla on pari pointtia tähän...
Jos joku keksii, miksi shampoossa pitää olla kosteussuoja, voitteko kertoa sen mullekin! Mä tiedän oikeasti yhden shampoon, jossa on kosteussuoja. Olen kokeillut kyseistä tuotetta ja kyllä, hiukset kastuu suihkussa siitä huolimatta!!! Maksoinkohan turhasta...?
Tapahtui myös seuraavaa... Eräs asiakkaistamme kyseli shampoota lämpösuojalla. Mieleeni kumpusi vain yksi kysymys: Kannattaako ottaa niin kuumia suihkuja, että tarvitsee lämpösuojan shampooseen?
Onneks kuitenkaan kaikki asiakkaat eivät tule etsimään shampoota. Eilen tuli yksi rouva meidän liikkeeseen etsimään itselleen muotovaahtoa. Kyselin hieman tarkempia tietoja siitä, miten hän tuotetta tahtoi käyttää ja samalla selitin, miten hänen tulisi toimia, jotta hiukset saa hyvin kohoamaan. (Rouva oli juuri tullut kampaajalta, jolta oli saanut uuden frisyyrin). Pöyristynyt rouva katsoi minua kuin hullua ja kysyi "eikö teillä ole sellaista tuotetta, joka kohottaisi hiukset itsestään, onko tämä pakko föönata?". Jäi sitten kaupat tekemättä...
=)
Eräänä päivänä asiakas tuli kysymään kolleegaltani shampoota, jossa ei ole mitään sivuvaikutuksia. =) Mitä? Niin, saisinko sellaisen shampoon, jossa ei ole sivuvaikutuksia? Tänäkin päivänä minua kiinnostaisi tietää, millaisiahan sivuvaikutuksia niissä shampoissa sitten on ollut...? Päänsärkyä? Ilmavaivoja?
No, itsellenihän kävi kerran niin, että asiakas tuli näyttämään minulle tekstiviestillä tiettyä tuotetta, jota hänelle suositeltiin. Hän ehdottomasti halusi vielä, että minä kertaan tuotteen ominaisuuksia hänelle ja minä tein työtä käskettyä. Kerroin hänelle aivan juuri niinkuin tuotteen maahantuojan kouluttaja oli minua opettanut kertomaan (tarkistin nämä myyntiargumentit vielä jälkeenpäin tuotekuvastosta). Asiakas sitten päätyi ostamaan tuon kyseisen hoitoaineen.
Eipä mennyt kuin pari päivää, niin asiakas tulee liikkeeseemme ja alkaa huutaa minulle pää punaisena, kuinka minä olen pilannut hänen tukkansa!!!! Olen myynyt hänelle aivan väärän tuotteen! Mitäpä siihen muuta sitten sanomaan, kun että voi kamalaa....
Nykyään on suurta muotia, että kaikissa tuotteissa pitäisi olla lämpö- ja kosteussuoja. Kuitenkin mulla on pari pointtia tähän...
Jos joku keksii, miksi shampoossa pitää olla kosteussuoja, voitteko kertoa sen mullekin! Mä tiedän oikeasti yhden shampoon, jossa on kosteussuoja. Olen kokeillut kyseistä tuotetta ja kyllä, hiukset kastuu suihkussa siitä huolimatta!!! Maksoinkohan turhasta...?
Tapahtui myös seuraavaa... Eräs asiakkaistamme kyseli shampoota lämpösuojalla. Mieleeni kumpusi vain yksi kysymys: Kannattaako ottaa niin kuumia suihkuja, että tarvitsee lämpösuojan shampooseen?
Onneks kuitenkaan kaikki asiakkaat eivät tule etsimään shampoota. Eilen tuli yksi rouva meidän liikkeeseen etsimään itselleen muotovaahtoa. Kyselin hieman tarkempia tietoja siitä, miten hän tuotetta tahtoi käyttää ja samalla selitin, miten hänen tulisi toimia, jotta hiukset saa hyvin kohoamaan. (Rouva oli juuri tullut kampaajalta, jolta oli saanut uuden frisyyrin). Pöyristynyt rouva katsoi minua kuin hullua ja kysyi "eikö teillä ole sellaista tuotetta, joka kohottaisi hiukset itsestään, onko tämä pakko föönata?". Jäi sitten kaupat tekemättä...
=)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
